Hetki elämästäni


Eilen oli ensimmäinen ihan onnistunut päivä pitkiin aikoihin. Syödyt kalorit olivat ihan mukavissa mitoissa. En tosin mennyt kouluun (teen kevään rästiin jääneitä koulutöitä nyt kesällä) tai edes pistänyt nenääni ulos kämpästäni. En ole koskaan ollut himoliikkuja. Ainoastaan hyötyliikkuja (ja oikeastaan siitä syystä, että julkiset kulkuvälineet ovat aina ahdistaneet minua jotenkin ja en teininäkään halunnut bussikorttia vaikka vanhemmat kuinka suostuttelivat)

Olen vaakalakossa koska tein ravitsemusterapeutin kanssa sopimuksen, että punnitsen itseni ainoastaan kerran viikossa perjantaisin. En punninnut itseäni eilen koska tiedän olevani todella painava. Olen ahminnut niin paljon. Tällä viikolla on tainnut olla ainakin yksi Bertta-päivä eli ahmimispäivä ilman oksentamista ja kaksi (?) Mia-päivää mättämistä ja oksentamista. Aamusta iltaan miltei. Olin myös tehnyt sopimuksen ravitsemusterapeuttini kanssa oksentamisesta etten saa oksentaa kuin 1-2 kertaa viikossa ja ne kerrat siis menivät jo. Nyt on oltava kuivilla ainakin tämä päivä ja huominen ja  saan punnita itseni vasta perjantaina. olisi mieletöntä jos selviäisin ilman mättäjäisiä jopa ensi perjantaihin asti.


Tänä aamuna heräsin ja riensin peilin eteen. Otin mittanauhan ja mittasin tuttuun tapaan reiteni ympäryksen, rinnanympäryksen ja lantion sekä vyötärön. Edelleen valtavat, ainoastaan vyötärö on hieman pienentynyt eilisestä. Pitäisi lopettaa mittaaminenkin... Se saa minut ahdistumaan....

Aamiaisen valmistaminen kestää minulla aina ikuisuuden. Kuuntelin kerran huoneessani ja katsoin kellosta kuinka kämppikseni valmisti JA söi aamiaisen yhteensä VIIDESSÄ MINUUTISSA? Miten se on mahdollista? Toki vanhana ahmijana pystyn mättämään sisuksiini sekunnin murto-osassa miljoona kaloria mutta ruoan valmistamiseen menee aina aikaa melko paljon...

Aloitin aamiaisen valmistelun pistämällä 4 desiä vettä kattilaan ja suolaa. Punnitsin Lidlistä ostamallani elektronisella vaa´alla 4-viljan hiutaleet 40g (yli ei saa mennä mutta alle on sallittua) ja päälle vielä 10 g ruisleseitä. Punnitsin vielä 50 g omenasosetta puuron päälle. Löysin prismasta X-tra omenasoseen (70kcal/100g) korvaamaan margariinisilmän tai hillon puuron päällä. Sosetta voi syödä enemmän kuin margariinia samalla kalorimäärällä. Olen yrittänyt syödä marjapilttejä puuronsilmänä, mutta olen aina sortunut ahmimaan niitäkin. Ne ovat vain niin pienen ja viattoman näköisiä... Tuo X-tra omenasose myytiin 720g purkissa ja hintaa oli reilu euro. Tulee siis huomattavasti edullisemmaksi kuin piltit vaikka mustikkapiltissä (45kcal/100) onkin vähemmän kaloreita kuin tuossa omenasoseessa...Asettelen syömiset keittiön pöydälle. sose mittakulhossa josta voin lusikoida sitä puuron päälle syömisen edetessä jotta se kestäisi pidempään.


Olen keittänyt mikrossa teeveden ja laitan kaksi teelusikallista forsmanin mustaa suklaan makuista irtoteetä hautumaan. Aamuisin saan juoda mustaa teetä. Muuten yritän pitäytyä erossa siitä koska se ei samalla lailla poista nesteitä kuin vihreä tee. Aukaisen sekuntikellon kännykästäni. Tee paketin kyljessä lukee hautumisaika 3-5 minuuttia. Haudutan teetä siis 4 minuuttia ja katson sekuntikellosta kun aika on kulunut. Erityisesti vihreän teen kanssa haudutusaika on todella tarkka. Lisään 4 hermesetas makeutusnappulaa. Tykkään oikeastaan siitä naks-naks-naks-naks äänestä jonka nappulalaite aiheuttaa. En ole uskaltanut juoda pitkään aikaan kahvia koska siinä on enemmän kaloreita kun teessä.


Kävin aamiaisen jälkeen kirjastossa siinä Kaikki päivän liikunnat. Tein aika hauskoja löytöjä kirjastosta, mm. Suomen pitäjäruoat, jossa on reseptejä suomen eri kunnista ja kaupungeista. Minulla on ollut viimeaikoina menossa perinnevillitys. Jotenkin perinneruoat kuulostavat sympaattisille ja turvallisille, jos siis niistä tekee hiukan kevyempiä Ana-versioita. Löysin myös Helpot spelttiherkut kirjan. Ehkä löydän sieltäkin kivoja ideoita.Nyt join vihreää teetä ja 2rkl valmarinia+ 4dl vettä. Valmarinin pitäisi edistää ruoansulatusta ja rasvanpolttoa. Ehkä se sai ainakin massuun paremman olon. Orastava nälkäkin lähti. Ehkä myöhemmin keräämään kieloja keittiöön ja omaan huoneeseeni. Myöhemmin vielä päivällinen ja nukkumaan. Menisipä päivä nopeasti ohitse. Huomenna on taas uusi taistelu.

Kommentit

  1. Säkin teit blogin! <3
    Ihana, luen ehdottomasti!
    Voimia! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen harkinnut jo pitkään ja sain viimein aikaiseksi askarrella tämmöisen. Kiitus ja voimia sinullekkin pikkuinen <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit