Kevyempi Piimähyytelö
Innostuin viime viikolla ostamaan litran rasvatonta piimää ja kokeilinkin muutamia itselle uusia jälkkärireseptejä piimästä. Kun ensimmäisen kerran törmäsin piimähytelön reseptiin suhtauduin siihen melko pessimistisesti. Takaraivossa kummittelivat ylä-asteen kotitaloustuntien karmivat yökötysrefleksin aiheuttaneet kokemukset kerroskiisseleistä. Piimähyytelö ei ehkä kuulosta sanana järin houkuttelevalle, mutta uskaltauduin kokeilemaan reseptiä maitopohjaisten sitruuna ja suklaakiisseleiden innoittamana. Jos maustetut maitopohjaiset kiisselit maistuvat ihanalle ei piimähytelökään sentään pahaa voi olla. Ja kokeilujeni perusteella suosittelen lämpimästi.
Löysin netistä kaikenlaisia piimähyytelöreseptejä, joihin tuli piimän lisäksi kermaa tai vaniljavaahtoa ja hilloa. Varmasti siis oikein ihanan makuisia, muuttei järin kevyitä. Tämänkaltaiset reseptit jätän suosiolla hamaan tulevaisuuteen, kermainen hyytelö tuskin olisi tarpeeksi ihanaa ollakseen mättämisen arvoista, muttei kuitenkaan tarpeeksi kevyttä ja turvallista soveltuakseen arjen herkuksi. (kyllä, kohtuudella herkuttelu on minulla kovasti vielä harjoittelun alla, en vielä osaa herkutella kohtuudella hyvällä omalla tunnolla niin, että päivän kalorit ylittyisivät vain vaikka hiukan.) Kokeilin lisätä hyytelöön kerman sijaan vanukasta ja hillon tilalta marjoja.
Hyytelöstä tuli oikein raikas, mutta tarpeeksi makea ollakseen jälkkäri. Tarkoitukseni oli lisätä hyytelöön sokerin sijaan makeutusnestettä, mutta minä onneton unohdin makeutuksen kokonaan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä hyytelössä on mukana vaniljavanukasta, joka toi tarpeeksi makeutta reseptiin. Halutessa voit kuitenkin lisätä mukaan tipan makeutusnestettä.
Jälkiruokaisuudestaan huolimatta piimähyytelö on ravintoarvoiltaankin oikein mainio. Piimä, vadelmat ja liivatelehti tuo reseptiin hiukan ravintoarvojakin. Reseptiä varten perehdyin eri vanukas vaihtoehtoihin ja se kevyin vaihtoehto tuntui olevan aikalailla xtra vaniljavanukas. Vanukas oli hinnaltaankin oikein edullinen. Vaniljan sijaan kokeilemisen arvoisia saattaisi olla myös vaikkapa muiden merkkien hieman kaloripitoisemmat toffee tai lakuvanukkaat. .
Keventäjän piimähyytelö/4 annosta/98 kcal/annos
340g Rasvatonta piimää (valio 30kcal/100g)
2 purkkia xtra vaniljavanukasta=250g (80kcal/100g)
200g Vadelmia (pirkka 34kcal/100g)
3 liivatelehteä
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja sulata ne sen jälkeen pienessä tipassa kiehuvaa vettä tai piimää niin, että muodostuu täysin tasaista juoksevaa nestettä. Sekoita huolellisesti joukkoon loppu rasvaton piimä ja 2 purkkia vanukasta. Jaa seos neljään annosastiaan (esimerkiksi juomalasiin) ja pudota joukkoon vadelmat. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli
Kommentit
Lähetä kommentti