Porsaita äidin oomme kaikki...

Viime viikko operaario Ison Bertan kukistamista suuremmilla kaloreilla alkoi melko lupaavasti, kunnes aloin pikkuhiljaa panikoimaan vyötäröni ympärystä, joka ei millään meinannut pienentyä tarpeeksi nopeasti. Torstaina sorruin mialemaan täysin suunnittelematta ja perjantai meni berttaillessa  ahmien ilman oksentamista, koska taaskaan mitään ei tahtonut tulla ulos...lauantaina miehen luona perus mätöt parin tuhannen kalorin kieppeillä (2000 kaloria olisi siis yksin ollessa sula mahdottomuus, en voisi ikinä kuvitella mässyttäväni vaaramättöjä AINOASTAAN kahden tonnin edestä päivän aikana mukaan luettuna jopa päivät normaalitkin syömiset...) Sunnuntaina illalla miailua...


Maanantai aamupainoa en katsonutkaan joten sunnuntai iltapainon perusteella näytti vahvasti siltä, että viikon pudotetut/lisääntyneet kilot olivat aikalailla +-0. Toisaalta ihan hyvä saavutus ottaen huomioon kuinka paljon söin ja miten pieleen loppuviikko meni. Paino on kuitenkin taas historiallisen korkealla ja ne vaivalla pikkuhiljaa viime kuukausien aikana  laihdutut kilot tulivat takaisin taas ihan muutaman ahmimis viikon aikana. Se inhottaa kamalasti.

Viikko numero kaksi korkeammilla kaloreilla on alkanut ihan hyvin ja kalorit ovat pyörineet nyt taas kaksi päivää suunnitelluissa lukemissa. Kertaakaan en ole kuitenkaan uskaltanut nostaa niitä ihan tuhanteen asti. nelinumeroinen luku kuulostaa vain niin kovin pelottavalle.... Ehkä ensi lauantaina jo yli tuhat mikäli vietän viikonlopun kotona yksin, enkä mene mieheni luokse turvaan itseltäni. Tälläkertaa olen piilottanut vaakani lisäksi myös mittanauhani, jotta ahdistus omasta kropasta ei kasvaisi liian suureksi....



Olen syönnyt ihan innoissani oikeaa ruokaa, ja yrittänyt pitää annoskoot melko normaaleina. Monen mielestä ruokani ovat olleet melko kevyitäkin varmasti, mutta onpa joukkoon mahtunut omasta mielestä korkeakalorisiakin aterioita. Tänään söin lounaaksi esimerkiksi kermaista lohikastiketta ja perunoita salaatilla (luonnollisestikkin valion ruoka 5% rypsiöljystä valmisteella, en halua sisääni kovaa rasvaa liiaksi...)

 Koulukin on viimein taas alkanut ja alan pikkuhiljaa muodostamaan itselleni koulurutiinia syömisten suhteen. Aamiainen seitsemältä, lounastauko on 11.15, kahvitauko ja välipala klo 14.15 ja päivällinen kotona n. klo 18.00 tai hieman aiemmin. Illalla vielä teetä ilman maitoa.


Sunnuntaina ajattelin mennä ehkä habitareen. Mikäli siis oleskelen vain itseni kanssa viikonlopun kuten ilmeisesti on tapahtumassa)  pitäähän nyt muotoilun opiskelijana (vaikkakin hyvin tumpelona sellaisena) tuokin jokavuotinen tapahtuma katsastaa. Inhottaa tosin kovasti kuinka lauantaina olisi opiskelijahintainen päivä ja sisäänpääsy olisi vain 6 euroa. Enhän minä voi lauantaina mennä messuille. Reissu olisi kuitenkin poikkeus rutiineihini ja tästä syystä aika raskas juttu hauskuudesta huolimatta. Tämä meinaisi miltein 100% varmuudella ahmimista viimeistään kotona, ja en haluaisi panikoitua ja pilata taas kaikkea. Eli sunnuntai olisi ainoa fiksu habitarepäivä minulle, koska jokata pauksessa tulisin viettämään viimeistään illalla joka sunnuntaisen miasessioni. Ja päivä helsingissä estäisi minua ahmimasta aamusta lähtien. Parasta siis vain mennä sunnuntaina paikalle ja maksaa kiltisti neljä euroa enemmän.




Kommentit

  1. :( Tiedän todella hyvn miltä Iso B'n hyökkäys tuntuu. Toivotaan että mittanauhan piilottaminen auttaisi. Painon nouseminenkaan ei välttämättä olisi niin hyvä juttu jaksamisen kannalta. (Vaikka oletkin jo todella pieni.)

    Käytkö psykologilla/ terapeutilla? Yms... Jos heistä olisi apua? Ansaitsisit niin kovasti elämän ilman ahdistusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin mäkin ajattelen, ettei painon nouseminen ainakaan auta mun tilannetta ollenkaan... haluan eka saada ainakin syömiset enemmän kuriin ja ihan vapaaehtoisesti parantumismielessä nostella joskus painoa jos huolin... ^-^

      En käy millään terapeutilla tms, mutta on ollut puhetta että menisin ja rupeaisin käsittelemaan kaikkia menneisyyden mörköjä ja nykyisyyden mörköjä oikein kunnolla. ja olisin kyllä halukaskin terapiaan. Kesällä mun ravitsemusterapautti oli ikäänkuin joku terapeutin korvike samalla ja juttelin sen kanssa joistain jutuista vähäsen kanssa. "Joo siis enhän mä mitenkään koulutukseltani ole terapeutti, mutta... niin olen käynyt kuitenkin jotain kursseja kuitenkin ihan ammattini puolesta että tietää sitten..." Kuitenkin se ihan oikea psykologi/terapeutti voisi olla aika hyvä juttu... ^-^`

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit