Halloweenin kurpitsa ohrapuuro
Syksyn suosikkikasviksiani on ehkäpä kurpitsa ja näin Halloweenin alla olenkin aika kikseissäni kun kaupasta saa taas tuota herkkua. Kurpitsa on todella kevyttä syötävää, finelin mukaan kaloreita on vain 16 sadassa grammassa. Kurpitsassa on myös paljon foolihappoa ja c-vitamiinia sekä kaliumia.
On suorastaan synti, kuinka noinkin keveää herkkua ei ole läpi vuoden saatavilla kuin kurpitsasalaattina tai pikkelssinä. Tällöin koko vihannes on pilattu sokerilla ja muilla turhilla kaloreilla. Viime vuonna söin runsaasti kurpitsaohrapuuroa ja rakastuin siihen ihan miellettömästi, en ehtinyt kokeilla mille uunissa yön yli rauhassa haudutettu ohrapuuro kurpitsalla maistuisi, sillä kurpitsani olivat jo ehtineet mennä piloille kun uskaltauduin harkitsemaan uunipuuron testausta. Tänä vuonna tuli tuokin herkku testattua.
Tätä ihanaa puuroa ei tarvitse kokkailla kiireessä aamulla, sillä se kypsyy kaikessa rauhassa samalla kuin nukut onnellisena. Aamulla on ihana herätä kurpitsan ja ohran tuoksuun <3
Puurosta saa tehtyä helposti joko kevyempää tai hiukan raskaampaa riippuen tekeekö sen maitoon, maitojuomaan, kermaan vaiko kevytkermaan. Suosittelen ehdottomasti ainakin maitoa jolloin ohran maku pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Oman versioni tein 50g:sta valion ruoka 5% rypsistä ja yhdestä desistä lidlin rasvatonta maitojuomaa. Ruokakerma lörö oli jäännyt yli tekemästäni kalamurekkeesta ja maitoa minulla oli enää desi jäljellä. Hiukan keveämmän saat käyttämällä 2dl rasvatonta maitojuomaa.
Oikeastaan kaikessa ruoanlaitossa mihin vain uskaltaudun käyttämään kermaa käytän valion ruoka 5% rypsiöljystä valmistetta. Markkinoilla on toki kevyempiäkin valmisteita, mutta tässä on paljon hyviä rasvoja verrattuna muihin kevyt valmisteisiin, eikä kaloreitakaan ole ihan hirveästi. Mukana tulee omega 3 rasvahappojakin ja tuote on saannut sydän merkinkin.
Yön yli uunissa haudutettu kurpitsaohrapuuro 1 annos/225,2 kcal
100g Rasvatonta maitojuomaa (24kcal/100g lidlin rasvaton maitojuoma tai Satamaito rasvaton maitojuoma )
50g valio ruoka 5% rypsiöljystä rasvasekoitetta
200g kurpitsaa
40g ohrasuurimoita (kalorilaskuissa käytetty Liperin myllyn luomu ohrasuurimoita)
1,5 dl vettä
(ruusu)suolaa
Keitä kurpitsoista sosetta liedellä pienessä tilkassa vettä. Lisää kurpitsasose, maito, kerma sekä ohrasuurimot ja ripaus suolaa uunivuokaan ja lisää n. 1-2 dl vettä. Puuro on todella vetistä, mutta sitä on tarjoitus haudutella pitkään. Laita vuoka uuniin illalla ja paista uunin alaosassa peitettynä 100 asteessa n. 11 tuntia. Herää aamulla ihanaan tuoksuun ja valmiiseen puuroon =) Jos heräät yöllä esimerkiksi vessaan muutamaa tuntia ennen aamuherätystä voit ottaa kannen pois puurosta jotta puuro saa pinnalta väriä. Tarjoile esimerkiksi becel silmän kanssa. (kevyt becelillä 10g tulee kaloreita lisää 35 kcal verran)
voi näitä mun kuvia...
vinkki! Älä heitä kurpitsan siemeniä pois! niistä saa vaikka paahdettuna paljon hyviä rasvoja (ja yök, niitä kaloreita) sisältävän terveyspommin. Jos kurpitsaa jää yli voit keitellä siitä vaikkapa kurpitsakeittoa.
reippaimmat voivat myös keitellä ohrapuuronsa tähän ihanaan kurpitsasoseeseen. Jätin reseptistä sokerin pois ja korvasin makeutusaineella niin sain hillon sijaa ihanaa sosetta. Viime syksynä keittelin siihen aamuohrapuuroni ja namia oli <3
Ihanaa halloweenia kaikille ihanille!!!

Kommentit
Lähetä kommentti