Kantarellikeitto

Kokkailin tässä taannoin aika ihanan makuista kantarellikeittoa. Pohjana käytin  hellapoliisin reseptiä ja yritin muokata siitä jälleen hiukan kevyemmän ja sydänystävällisemmän. Kantarellit hankin torimyyjältä, toki mielessä on ollut haave sienimetsäänkin menosta. Sienten tuntemukseni rajoittuu kuitenkin kärpässieneen, ja sillä ei kovin pitkälle pötkitä...

Tästä reseptistä tuli aika pikkuinen annos, omasta keitosta tuli ainoastaan 2,5 dl mikä on mielestäni aika pieni annos erityisesti, jos ruokailukertoja ja kaloreita ei kerry kovin montaa päivän aikana. Olin kuitenkin todella yllättynyt keiton täyttävyydestä. Kunhan maltoin odotella hetken ruokailun jälkeen, oli olo oikein hyvä ja kylläinen. Korkeampien kalorien päivänä söin keiton lisäksi myös yhden keitetyn kananmunan.




Tähän asti olen luottanut myllyn parhaan ohrajauhoihin, mutta tällä kertaa päätin panostaa hiukan laatuun ja ostinkin kokeilun vuoksi Liperin myllyn luomu ohrajauhoja. Hinta ei tainnut olla mitenkään valtaisan suuri verrattuna tuohon myllyn parhaan edullisempaan versioon. Ravintosisällöltään jauho oli kuitenkin hiukan parempaa ja kevyempää, kaloreita oli 323/100g eli 40g olisi 128 kcal. (Puuroannokseen käytän yleensä tuon 40g hiutaleita, tosin jauhoista tulee sillä määrällä usein vähän pikkaisempi annos puuroa) Näin suoralta kädeltä en osaa sanoa oliko maussa suurtakaan eroa edullisempaan.


Kantarelli on oikein oiva ruokasieni ja maistuukin namille. Itse olen perinteiseti aina vihannut kaikkia sieniä, mutta kiitos syömishäröilyni, ovat sienet ruvenneet maistumaan oikein hyvin ja ovat miltein turvaruoan asemassa tätä nykyä. Kantarelleissa on runsaasti D-vitamiinia ja kuituja ja lisäksi myös A-vitamiinin esiaste karoteenia. Ja mikä parasta, kantarelli, aivan kuten muutkin ruokasienet, sisältää vain vähän kaloreita (17 kcal/100g/fineli).


 Sydänystävän Kantarellikeitto 4 annosta/158 kcal/annos

136g kantarelleja (pyysin puolta litraa ja sain tämän määrän...)
100g lidlin pic frisch maustamatonta tuorejuustoa (jogurttipohjainen, tarkkoja kaloreita en enää muista, mutta oli kevytsulatejuustoja kevyempi ja lidlin tuorejuustoistakin oletettavasti se kaikkein kevein, kaikista vaihtoehdoista en tosin löytänyt ravintosisältötaulukkoa lainkaan!!)
1/2 kanaliemikuutio
50g kevyt beceliä
2 rkl (16g) Ohrajauhoja
Valion ruoka 5% rypsiöljystä 1 prk (2,5 dl)
sipulia 50g
5dl vettä

Suurusta kanaliemi ohrajauhoilla. Keitä silputtuja sipuleita kanaliemessä kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää hienonnetut kantarellit ja tuorejuusto ja mausta ruokakermalla sekä becelillä. Voit maustaa keittoa halutessasi hieman myös suolalla. Keitä hiljalleen viitisentoista minuuttia

Kommentit

Suositut tekstit