Farkut

Lääkäri ei oikein tiennyt mitä minun kanssani pitäisi tehdä. Tämähän pitäisi olla nuorten sairaus. Ei tässä iässä enää pitäisi oirehtia näin. Huomautin että onhan niitä ahmimishäiriöitä usein aikuisillakin. En näe itsessäni suurta eroa. Lähetettiin labraan. Kaikki näyttäisi olevan ihan hyvin.

Viimeiset hetket ennen h-hetkeä ja viimeisiä puristuksia ennen valmistumista. Mikäli ehdin täyttämään kaikki paperit ja nivaskat ja toimittamaan ne ajoissa. Mitä sen jälkeen. Parannunko maagisesti vai paheneeko kaikki vai pysyykö ennallaan. Minä en tiedä. Lääkäri ei tiedä. Annetaanko kuntoutustuen vain loppua...? Minä en tiedä eikä lääkäri.....

Lääkärin mukaan minun ennusteeni on oikein hyvä. Kunhan en kuole ennen aikojani.

"Oletko miettinyt kuolemaa?"

Kyllä, siitä hetkestä lähtien kun kiipeilin kirjahyllyillä ja viisivuotias minä ymmärsi kuolevansa. Ihan aistin, miten se hetki lähestyi ja lähestyi kuinka aikaa oli vain ihan pikkuruinen tovi. Kuinka siitä lähtien olen aika ajoin tuntenut sen. Sen jäisen pelottavan hetken kun ymmärtää, että kohta en enää ole. Ei sitä pystynyt käsittämään kokonaan. Pelko etten ehdi enkä ole saavuttanut tarpeeksi.

Enää kuolema ei tunnu yhtä pelottavalle kuin viisivuotiaana tai kymmenenvuotiaana tai 20 -vuotiaana. Enää ei tarvitse saavuttaa....? Riittää, että selviää. Haluaisi vain elää mahdollisimman pitkän ja hyvän elämän. Haluan olla mummeli mintunvihreällä rollaattorilla köpöttelemässä huonosti hoidetulla polulla. Kadota. Tai kuolla mereen. Tai sairaalaan. Tai omaan sänkyyn, kun jää vielä nukkumaan hetkeksi kun toinen menee jo tekemään aamiaista.

Kissa nukkuu neuletakin päällä kippuralla. Aiemmin hän nukkui kiipeilypuun päällä ja sitä ennen hän tuijotti muovipussia odottavasti ja sitä ennen struktuurisesti leikattua nurmikkoa ulkona. Sehän on vain mukavaa, että nurmikossa on vähän struktuuria. Vielä aiemmin tänään hän nukkui koon 152cm:n  farkkujeni päällä. Ne eivät mahdu päälleni, vaikka vielä jokin aika sitten päätin etten enää koskaan kasva niistä ulos. Onko siitä vuosi? ei, kaksi? kolme? Housuista joiden liian lyhyet lahkeet sai piilotettua kätevästi maihareiden sisään, ja jonka kangas pureutui ikävästi lantioluihin, kunnes kasvoin ja ne tuntuivatkin mukaville. Kasvoin lisää eikä ne mahtuneetkaan enää päälle. Yritin myydä niitä kirpputorilla muttei kukaan ostanut niitä. Mietin pitäisikö ne polttaa. Vai säilyttää, jos tarvitsenkin niitä vielä. Siinä ne farkut olivat ja muistuttivat minua yhdestä maailmasta.

Kissa hengittää tasaisesti ja näkee rauhallisia kissan unia. Nyt ei juosta tai huudeta tai hyi en syödä kitekattia. Siinä hän on ja muistuttaa minua toisesta maailmasta.