Syvyydestä minä huudan sinua
| Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi rukoustani. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi. Sen tähden, Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi. Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi. Sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.Jumala, luo minuun puhdas sydänja uudista minut, anna vahva henki. |
| On jo miltein vuosi viime julkaisusta. Viime kesällä meni huonosti ja olisin jo itse halunnut osastolle bulimiani takia. Sinne minua oltiin laittamassa muttei paikkaa ollut. Lääkäri jäi kesälomalle vai lähtikö hän pois sairaalasta. En enää muista. Mutta muistan itkeneeni kun lääkäri soitti ja kertoi tehneensä kaiken, ja ettei paikkoja vain yksinkertaisesti ole minulle. Kesän jälkeen pääsin päiväosastolle. Päiväosaston jälkeen aloitin kuntouttavan työtoiminnan. Muutin mieheni kanssa yhteiseen asuntoon. Sain pikkuhiljaa oksenteluakin kuriin. Lihoin ahdistuin laihduin ja taas lihoin. Nyt olen aivan liian suuri.  Syvyydestä minä huudan sinua. Hetken maistelin elämää. Hormonitoimintani on taas palaillut samalla kun oksenteleminen on enemmän poikkeus kuin sääntö. Samaan aikaan olen kasvannut. Vatsa reidet vatsa vatsa vatsa vatsa kasvaa. Vain kiloa ehkä paria sitten tuntui ihan hyvältä, vaikka silloinkin olisin halunnut olla pienempi. Mutta elämä. Ja luovuus. Ja läheiset. Ja kissalapset. Muutkin ajatukset täyttivät mieleni, kuin ruoka kalorit lantion ympärys ja painoni. Ne tärkeät asiat. Yksi hetki pohdin, että ehkä urani wannabe dollina voisi olla aidosti ohitse. Toisena päätin vielä yrittää keskenjäänyttä matkaani. En vain saa mielestäni pois sitä tosiasiaa, että epäonnistuin.  |
En vain osaa elää ja olla hyvä. Hajoitan kaiken mihin kosketan. Jos en olisi niin heikko...
Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Hei sinä söpöliini, pitkästä aikaa! :) Oon itsekin pitänyt blogitaukoa ja et usko miten ihana oli huomata, että kirjoitat vielä. Oot ollut kovin usein ajatuksissani <3
VastaaPoistaJos yhtään lohduttaa, mäkin olen tällä hetkellä aivan liian iso. Samaistun myös täysin tohon tunteeseen ettei pysty olemaan tarpeeksi hyvä (tai edes riittävä) ihminen, vaikka kuinka yrittäisi.
Ja sinä et ole heikko. Päinvastoin! SH:n kanssa taistelu vaatii niin valtavasti voimia, että mielestäni jokainen tätä tautia sairastava tai siitä toipunut on todella vahva tyyppi.
Lähetän sulle ison kasan lämpimiä voimahaleja!
Älä luovuta, muru <3