Vähän OBEttelua elämään ja kolmannen silmän avaus harjoituksia.....

Olen viettänyt blogeiluista hiljaiseloa, mutta se ei tarkoita, että ystävämme Bertta tahi kaverit olisivat jättäneet minut rauhaan... Olen ollut keskittyneempi avautumaan ei näin julkisesti.

 Tai Bertta oikeastaan on kadonnut miltein kokonaan. Bertta on muuttunut Miaksi. Minä tiedän että saan ulos kaiken jos vain haluan. Minun ei tarvitse kuin vain oksentaa. Ei minua suuremmin himota syödäsyödäsyödäsyödäsyödäsyödä kaikkea pois. Sessiointi on minulle pyhä riitti ennen nukkumaanmenoa, siinä missä hampaidenpesu toisille iltaisin tai kahvin juonti aamuisin. Sessiointi ei edes ole että tekee mieli hirveesti syödä jotain vaan se kokonaisuus. se että saa liikaa sisään tavaraa jonka joutuu ja pääsee tyhjentämään...Se on fyysisesti hyvin rasittavaa. Session jälkeen nukahtaa on levollinen mieli ja päivä on kokonainen.

Se puhdas ja pahin Anoreksiakaan ei oikeastaan tunnu nyt kun kaukaiselle unelle... jossa kävelin kotiin ja kouluun ja laihtui ja käveli kotiin ja kouluun. Ainoastaan siksi koska kulutti kaloreita. Kun mittasi funlightin ja pelkäsi veden juomista. ja laskin ja suunnittelin ja pelkäsin ja laskin ja laskin ja laskin ja suunnittelin ettei tarvitsisi tuntea ja voisi olla puhdas ja hyvä.

Onhan se ihan kivaa kun keho ei ole nälkiintymistilassa. Ja kroppa on ollut läskimpikin kuin nyt mutta ei onneksi enää tunnu että olisin ihan niin suuren suuri. On kiva syödä kuten normaalit ihmiset. Ja ihan kiva tunteakkin jotain. Haluaisin kehosta erilaisen mutten ehkä laihempaa heikompaa karumpaa ja hoivattavampaa nukkea vaan vahvemman ja kauniimman. Mutta pienen.

Nyt olen pitkään, aika pitkään ollut oksentamatta perjantaista maanantaihin. Odotan jännittyneenä pystynkö nytkin siihen vaikken suoranaisesti tehnyt lupausta.... Tuntuu, että viikonloput voisi mennä suht puhtaasti läpi.... Nyt kun ollaan vietetty MH:n kanssa saunailtoja niin en ole päässyt pahantekoon.... ja perjantait ovat nyt menneet läpi...

nyt olen ollut taas tovin ilman wannabee fitspoilua. Haluaisin sen takaisin elämääni. Oli ihanaa huomata kehittyvänsä jossain ja pystyi muokata kehoaan..... katsotaan mitä syksy tuo tullessaan....

Viime yönä nukuin ja näin unta:

Havahduin yhtäkkiä lapsuuden kodistani ja ihmettelin kovasti mitä ihmettä siellä tein ja kuinka pääsen takaisin omaan kotiin. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa edellisestä päivästä. Lievä paniikki nousi koska pelkäsin, että nyt taas tapahtunut jotain pahaa, olen sekoamassa.... Tietenkään minulla ei ollut muistikuvia eilisestä koska minä uneksin. Jos olisin tajunnut sen heti että uneksin en olisi pelästynyt niin kovin....

                                       

        

Seuraavaksi uneksin kuinka poliisit tuli lapsuuteni kotiin etsimään piriä. Nauroin heille makeasti. Ensinnäkin eivät löytäisi sieltä mitään ja toiseksi MIKSI he tulivat porukoitteni kotiin ihan eri kylään tekemään ratsiaa jos asuin Hämeenlinnassa :D myöhemmin puhelimeni soi. Oma ihana pimpattu blingbling samsung puhelin jossa on my little pony ja kaikkea. Näytössä luki EX ja linjan takana oli tietokoneella muunneltu mies-ääni joka sanoi minulle: "LOPETA KOULUN KÄYNTI NYT HETI TAI TAPAN JONKUN LÄHEISESI. MINÄ OLEN MUUTTAMASSA SAMAAN KAUPUNKIIN EMMEKÄ MAHDU TÄNNE MOLEMMAT. OLEN TULOSSA KOULUUSI" rupesin vähän pilkallisesti mutta hiukan peloissani kertomaan, kuinka minulla menee nyt hyvin, ja miksi luovuttaisin. Että jos odottaisit ihan vaan hetken, kun enää yksi lukuvuosi jäljellä. Yksi vaivainen lukuvuosi, olen kihloissa ja kaikkea en halua nyt luovuttaa.

Seuraavaksi uneksin olevani sängyssäni... se oli kai joku sekoitus lapsuuden kotia ja nykyistä oma kotia. Tunsin Reiko kissan läsnäolon vieressä, vaava kai tassutteli päältäni omalle paikalleen sänkyymme yöpisuiltaan tai jotain....Ja taas se tuttu tunne kun keho lähtee irtautumaan fyysisestä ruumiistaa ja lähtee leijailemaan. 

     

 
Tällä kertaa se oli erilaista. Nyt olin jo syvemmällä unessa sillä olin taas lapsuuden kodissani ja lensin makuuhuoneeni seinän läpi, alkovin seinän läpi tuli lisäää ja lisää seiniä..... tämä oli ihan erilaista, ennen olen aina lentänyt ylöspäin nyt lensin sivulle ja voima veti minua puoleensa pois kehostani. Ennen jouduin useasti taistelemaan että pääsin lentämään pidemmälle kehostani. Omaan fyysiseen kehoon on kuitenkin aina side joka estää lentomatkojen muuttumasta liian pitkiksi.


Nyt koin pitkästää aikaa taas sen pelottavan voiman joka veti PUOLENSA kuin magneetti. Ensimmäisillä kerroilla lapsena koin sen kun opin lentämään unissani. toisella kerralla se oli kaunis loistava kuolemanenkeli teini-ikäisen minäni ikkunan takana joka houkutteli puoleensa. Nyt se oli pelottavalta tuntuva kuolema. Heräsin huomatakseni olevani yhäkin unessa. ja taas heräsin huomatakseni olevani  unessa... jossain vaiheessa kello taisi olla kahdeksan aamulla.....? 

Viimeinen uni ei enää ollut painajainen. Olin ryhmässä ihmisiä jossa meikaksimme itsemme valkoisilla ja tummilla meikeillä hyvin vahvasti... näytin nukelle... ehkä geishalle.... yhtäkkiä huomasin kuinka meikki sai silmäni sokeutumaan. Mutta mitä vielä! Siihen silmieni yläpuolelle aukeni kaunis kolmas silmä! Se oli upeaa!

Opin, että sille on ihan oma tekniikkansa kuinka kolmannella silmällä katsellaan maailmaa. Siihen piti oikeasti keskittyä. Vähän samaan tapaan kun jos muuttaa tahdonvoimalllaan pupilliensa kokoa. Alkuun kuva rupesi selkeentymään, kaikkialla oli ihania värejä ja kaikki näytti niin kirkkaalle kolmannella silmällä katseltuna, kun keskittyminen herpaantui niin maailma muuttui sumeaksi, mutta yhäkin kauniiksi.... Maassa oli pikkuisia kukkia. Vähän niinkuin kirsikan kukkia ja puissa kasvoi pikkuisia kukkia ja lensin ja kävelin nukkeryhmämme kanssa ja sitten taivaaltakin alkoi sataa kukkia ja ympäristö selkeni todella kauniiksi......

Samoja temoja vuosien takaa. Jossain vaiheessa herätyskello soi klo 10.00 oli aika nousta ja valmistautua hoitotapaamiseen. Jostain syystä olo oli kuitenkin parempi kuin viime tapaamisella.....