Älä pelkää

Uinu vielä tuhannen vuotta,

kello lyö hiljalleen

Kuljen jaloin muistojen suolla,

Ylitse taistelen

Ethän pelkää pimeässä,

luovuta koskaan en

Kerran saavun,

ruusupensaista rikon jokaisen

Vaivu uneen muuten et jaksa,

vankina odottaa

Vaikka rimpuilen, tämä matka

pakko on taivaltaa

Ethän pelkää pimeässä...

Ethän sure pimeässä,

irrota koskaan en

Kerran saavun,

ruusupensaista rikon jokaisen

Minä täällä hei! joitain viikkoja työharjoittelua jäljellä. On ollut kiire. Päivät venyvät 13 tuntisiksi matkustelun takia. Paikoitellen niitä tunteita jotka olivat jo pitkään poissa.

Epäonnistumisen tunteita. Lihavuutta. Sitä ettei hallitse itseään. Itseinhoa ja vihaa kuinka paska persoonana onkaan. Ryven itsessäni ja olen kääntynyt taas syvälle itseeni yhtäaikaa kun muu maailma ympärillä muistuttelee ettei elämä ole itsestään selvyys. Ja se kolmiyhteinen pyhä Ana-Bertta-Mia jatkaa vain materialismissa ja omassa kehossaan rypemistä.... Miten voisin jättää uskontoni?

Uskon yhäkin ettei minua oteta tosissani ja tätä sairautta ei oteta tosissaan. (Paitsi hoitohenkilökunta ja muutama muu..) Edes näiden vuosien jälkeen. Olen vain lapsellinen vitsi. Mutta näytän vielä teille epäilijät. Bitch is not dead. Hän vain odottaa tilaisuuttaan iskeä. Keho vain on heikko ja mieli. (vai onko se vain Kolmiyhteinen jumalani joka supisee minulle niitä ajatuksia?)

Itsetuhoa, naurua, ihan onnellisia hetkiä, Parisuhdetta ja kisun kehräystä.

 

Unelmia yhä syvemmälle hukkumisesta vaikka tietää että tämä kaikki vain pahenisi. Se pro ana päiväuni Elämästä Keijukaismaailmassa on vain suuri vitsi jolla huijataan lapsia kietoutumaan tähän paskaan. Mutta silti löydän itseni ihailemasta nälkiintymisen runtelemia kehoja. Ja jatkan epätoivoista yritystä saavuttaa se kristallilinna...

Viime aikoina kroppa on muistutellut ettei  enää toimi samoin kuin ennen tai ole nuori... Olen miltein normaalipainoinen ja kroppa antaa merkkejään nälkiintymisestä. Minun kroppani jonka piti kestää nälkiintymistä ja toimia pyhällä hengellä koska se on toiminut ennenkin...? Minun kehoni joka on täynnä rasvaa joka ylläpitää elämää? Jonka kaliumit ei laske vaikka kuinka oksentaisi ja hormonitoiminta ei järky sairaanloisessakaan alipainossa...? 

Väläyksiä niistä naurettavista ajatuksista. Toki nauran niille mutta sen hetken ne tuntuvat tosille. Piilotitko mittanauhani? Älä koskaan koske minun mittanauhaani. Taidat hakkeroida nettiäni? Senkö takia se on niin helvetin hidas???  ja estit minua tilaamasta niitä laihdutuspillereitä ja kaadoit koko homman juuri kun olin tekemässä tilausta???? Nytkin netti niin raivostuttavan hidas etten pysty tätäkään päivittämään. Vitun vittu.

Kuukauden jumitus samassa painossa. Yritän saada kehoa parantumaan ja ainenvaihduntani taas toimimaan. Raivostuttavan biologista. 

Eilen täytin 27 vuotta. Mikäli sikäli tämä on vieläkin kahdenkympin kriisiä (tai luultavammin syntymäkriisiä ja uhmaikää, opetellaan syömistä ja omien tunteiden käsittelyä ja niiden järkevää hallitsemista.) minulla alkaa olla aikamoinen kiire. Ehkä kolmen kympin kriisi on miellyttävämpi.

Mä luulen tänne kuulu en

Toisenlaisesta haaveilen

Siks mä teen kauniimman maailman

Uniini katoan

Kuka tietää, mikä on todellinen

Jotkut sanoo, että mä pakenen

Kun ikkunat ja ovet lukitsen.

Mutta mä teen uuden maailman

Entistä kauniimman

Minä tiedän

Se on todellinen